Informaatio

Maailma

Liittyminen

Pelaamaan

Muuta





Listattu RopeNetiin!
Äänestä tätä sivua Top-100 listalle!

__Juoni__



Pääjuoni

Clichéen perusidea on hyvin yksinkertainen.

Kaksi laumaa, Karasut ja Hakuchot, taistelevat keskenään Akimoton niemimaan herruudesta.
Tummaturkkiset, harjalliset Karasut yrittävät saada haltuunsa vaaleaturkkisten ja harjattomien Hakuchojen asuttamat hedelmällisemmät asuinalueet, ja samalla pyrkivät tuhoamaan vaaleaturkkiset sukulaisensa sekä vanhojen että uusien kaunojen varjolla.

Hakuchot, vaikkeivät kaikki sotaisia luonteeltaan olekaan, joutuvat puolustamaan alueitaan omalla hengellään taatakseen olemassaolonsa ja jälkipolviensa tulevaisuuden. He ovat tajunneet, että heidän täytyy vastata sotaan sodalla pitääkseen Karasut aisoissa ja säilyäkseen hengissä.

Aluetta asuttava kolmas lauma, Kuro Tenshit, ovat julistautuneet virallisesti puolueettomiksi, mutta viimeaikoina heidän kantansa on kääntynyt Hakuchoille suosiollisemmaksi. Lauma yrittää pitää puolueettomuudestaan kiinni, tosin jää nähtäväksi, millä menestyksellä.

Onnistuvatko Karasut aikeissaan tuhota Hakuchot? Vai käykö siinä aivan päinvastoin, saavatko Joutsenet kukistettua Korpit? Vai onko lopputuloksena jotain aivan muuta?
Loppujen lopuksi sinä, pelaaja, päätät mihin suuntaan Clichéen juoni kulkee.


Sivujuonet

Karasun keskuudessa on noussut närää lauman johtajuudesta kenraalin paikalta johtajaksi nousseen Nakajiman syrjäytettyä varajohtaja Arielin. Syvästi loukattu varajohtaja ei voi moista sietää, ja päättää aiheuttaa uudelle johtajalleen niin paljon hankaluuksia kuin suinkin voi – kohtalokkain seurauksin

Karasu ei ole ainoa lauma, jonka parissa kuohuu. Hakuchot ovat kyllästyneet olemaan alituisesti Karasujen heittopusseina, ja osa joutsenista haluaa käydä suoraan hyökkäykseen tummia serkkujaan vastaan. Sotaisampien mielten lukumäärä kasvaa päivä päivältä, ja lauma näyttää olevan jakaantumassa kahtia. Miten käy sitten, kun yhä vain äänekkäämmäksi käyvän puolueen mitta täyttyy lauman rauhallisempien hangatessa vastaan?

Kahden sisäisiin riitoihin ajautuneen lauman keskuudessa Kuro Tenshi tarjoaa edelleen turvaa sitä hakeville. Lauma vaikuttaa yhtä rauhaa kaipaavalta kuin aina ennenkin – mutta ulkonäkö pettää.
Lauman keskuudessa, ystäväksi naamioituneena, liikkuu eräs, joka juonittelee laumansa pään menoksi. Kuinkahan kauan lauman rauha säilyy?