|
Kirjoittaja: Takashi www Ikärajoitus: PG-13 [angst] Yöhön oli aikaa paljolti.. silti kuu paistoi täytenäisenä vasten harmaata taivasta. Kaupungin äänet olivat alkaneet hiipua tulevaa yötä varten ja pian se vaikenisi, antaen tuulen valittaa... kuka olisikaan arvannut, että näin kävisi? TIK TAK TIK TAK...... Jatkoi seinäkello nakutteluaan ja piti seuraa yksin, pimeässä istuvalle hahmolle... Hahmolle, joka katseli ulos ikkunalla....haaveksuva ilme kasvoillaan... vain toivo paremmasta huomisesta. Kujakissa hypähti ikkunalaudalle, säikäytäen hahmon pahanpäiväisesti. "Riivattu! olin kuolla hepuliin!" Kharyndis ärähti kissalle ja heilautti kättään ajaakseen kissan pois. Niinhän se menikin, häntäänsä heilutellen. Kharyndis huokaisi...Mikä olikaan tuo tunne, mikä häntä vaivasi? Oliko se yksinäisyyttä? Ilottomuutta? Mitä se oli? Jotain.. jotain ahdistavaa...? "Helvetti Khar! Kauanko aiot siellä vielä olla?" Kuului kysymys hänen selkänsä takaa, eikä Kharyndis voinut kuin kääntyä katsomaan ovella seisovaa... "Ztihh? What the f...?" "Joo, anna olla..menen sitten yksin..." Vihreähiuksinen nuorukainen murahti ja lähtikin samantien jatkamaan omia homiaan. Mitä ne sitten olivatkaan...? Kharyndis huokaisi... Hänellä toki oli tylsää, mutta toisaalta... Mikään ei vain kiinnostanut... Niinpä hän tulikin siihen tulokseen, että jatkaisi ikkunasta ulos tuijotteluaan niin kauan, että nukahtaisi siihen paikkaan, vailla yksinkertaisesti minkäänlaisia unia...vailla muistoja... "Mikä sua VAIVAA Khar!?" Mies ärähti lopulta ja tarttui lähimpänä olevaan pulloon... ********************************* Askeleet kaikuivat käytävillä... Ne olivat aika kiireisen kuuloisia, silti niin vastahakoisia. Välillä kuulosti siltä, että joku olisi kiskonut väkisinkin pantaan kahlittua elefanttia... Toisaalta, siitä ei lähtisi näin hiljaista ääntä... Kelmeät kynttilät loivat heikkoja varjoja käytävän seiniin ja pylväisiin... Mutta nainen ei piitannut niistä sitten hittojakaan. Hänellä oli muuta tekemistä. "Pidä pääsi kylmänä nyt... Ei armoa... ei sääliä... Teet mitä täytyy... murehdi sitten jos on tarvetta..." hän hoki tuota lausetta vähän väliä... Hänelle oltiin annettu tehtävä... Muu ei auttaisi tuossa vaiheessa, jos oma henkikulta oli hänelle kallis. Skilla pyyhkäisi muutaman, kauniisti kihartuvan vaalean punaisen suortuvan pois kasvoiltaan ja tarkkaili käytäviä kirkkailla sinisillä silmillään.... Hän kuunteli tarkoin hiljaisuutta..Olis jopa voinut väittää, että ydämen lyönnit kuulostivat tykkitulitukselta. Näinhän se oli, se kuulosti hänen korvissaan siltä... Skillasta jo alkoi tuntua, että hän ei pystyisi hillitsemään sitä...sitä tunnetta... jonka nimeä hän ei enää muistanut. Knirr... Jossakin päin käytäviä aukesi ovi ja samassa kulman takaa alkoi kuulua puhetta. Skilla katseli ympärilleen etsien piiloa ja joutui lopulta tyytymään isoihin punaisiin verhoihin, jotka laskostuivat sopivasti pylvään viereen. Äänet lähestyivät.....pian ne kuuluikin selvästi... "...Älä nyt viitsi Ztihh! Annetaan pojalle aikaa miettiä, Che~" "Turpas kiinni, ei tässä ehdi miettiä menneitä! Kiirekin jo alkaisi olla... Ja missä HELVETISSÄ se Lilian menee!?" "Che?" Skilla kurkisteli verhon takaa ja huomasi, miten pari katosi näkyvistä. Hänen sydämensä hakkasi jälleen... maailma huojui... se tärisi... se.... se menetti värinsä... Ja nainen kaatui maahan... ********************************* "It's over..." Kharyndis mumisi ja nakkasi pullon lähimmäiseen nurkaan, jonne se sitten lopetti onnettoman olemassa olonsa hajoamalla säpäleiksi. Kharyndis ei vaibautunut vilkaisemaankaan sinne suuntaan, vaan kaiveli jo seuraavaa...Todeten kiroamisen ohella, että juomat olivat loppuneet... "No voihan..." Hän aloitti, mutta jätti lauseensa kesken... Outo olo oli vallannut hänet. Hän oli levoton, jokin oli vialla... No ei varmasti... Kharyndis hoiperteli kohti ovea päätään pidellen..Hänellä oli huomattavasti huono olo, mutta ei mitään muuta... >Maailma ehkä näytti hieman kumpuilevalta pomppulinnalta, mutta mikäs siinä? Ei olisi hänen ongelmansa tuokaan... Se oli maailman ongelma... Oven avattuaan hän joutui toteamaan sen olevan autio... No toisaalta hyvä vain. Jos nyt joku löytäisi hänet käytäviltä juopuneena kukkelehtimassa, siitä ei välttämättä seuraisi kuin huutoa ja kiroamista. Toisaalta, kuka nyt edes välittäisi? Kharyndis oli tuntenut jo useita viikkoja olevansa täysin turha...."Turha.." ...turha... ....rha.... ...a... Sana kaikui onttona, vailla merkitystä, käytävillä kunnes se sitten katosi pimeyteen... *shawa shawa* Jokin liikkui verhon takana... ei... sen alla oli jotain... Kharyndis katseli hieman hölmönä... Hän jo alkoi luulla, että näki omiaan tai ihan oikeasti verholla oli oma elämä, mutta mistä lähtien verhoilla oli ollut kädet? Ja kengät? Ei se oli joku... se oli joku tuttu... joku... "Belinda...?" Sana kuiskattiin ihmetyksen säestämänä ja siinä saattoi lievsäti kuulla myös vastaheränneen toivon kipinän... Siinä hän oli! Se jota hän oli kaivannut! Se...se oli hän... Belinda... "It's over..." Kharyndis naurahti... Hän kyykistyi lattialle... Hän tuijotti Skillan kuvankauniita kalpeita kasvoja... Joita nuo vaaleanpunasävyiset, silkinpehmeät hiukset kehystivät... Nuo huulet... nuo kasvot.... tuo... nainen... Skillan silmät rävähtivät auki kuin iskusta ja samassa Kharyndis jo tajusikin, ehkä hieman myöhään, makaavansa lattialla selällään ja nainen istui hänen päällään, miekka asetettuna pojan kaulalle. Kharyndis räpytteli hölmistyneenä silmiään... Skillan hengitys oli tiheää... "Beli..." "Älä sano sitä nimeä enää Kharyndis..." Nainen sanoi paheksuvasti ja tuijotti piikittelevästi tätä suoraan silmiin... "Mutta miten..." "Se ei sinulle kuulu ja jos nyt olisit vain kiltti poika Khar... Kaikki sujuisi helposti ja kivuttomasti..." "..." Kharyndis aloitti, mutta sanat jäivät hänen kurkkuunsa. Mitä olikaan tapahtunut... hänen... omalle rakkaalle... Belindalle... "Äläkä katso minua NOIN! en aio sääliä sinua!" Skilla älähti ja hänen kasvoilleen alkoi jo hiljalleen hiipiä se jokin, ilme joka tunnettiin nimellä... "Katumustako minulta odotat? Ei onnistu, minulle annettiin tehtävä ja minä teen sen mitä täytyy..." "Mutta etkö sinä enää..." "Välitä? Mitä väliä on tunteistani?" "...?" "Anna olla, et ymmärtäisi kuitenkaan... mutta ennen kuin hoidan hommani..." Skilla aloitti ja kumartui Kharyndiksen ylle... Niin surullista kuin se olikin, se olisi nyt heidän viimeinen suudelmansa... Kharyndis ei olisi halunnut päästää irti... Hän hengitti naisen tuoksua... oliko se vanilja... maistoi häntä... ja tunsi kylmän metallisen terän kaulallaan... Se loppui... Skilla tuijotti häntä jälleen kylmästi... Tuo nainen... niin vakava ja vaarallinen... silti kaunis... Skilla nielaisi...hänen kätensä tärisivät... hän... hän... Nainen ponkaisi seisomaan nopealla liikkeellä, potkaisi Kharyndistä päähän ja tämä menetti tajunsa... ********************************* Skilla juoksi niin nopeasti, minkä vain jaloistaan lähti. Kuumat kyyneleet valuivat hänen punertaville poskilleen haitaten hänen näköään. Hän juoksi portaat alas, juoksi lisää... Pian hän saavutti ulko oven ja syöksyi pihalle. Hän jatkoi juoksuaan..juoksi kuin takaa olisi ajettu... juoksi ja juoksi... Lopulta hän saavutti sen, minkä tahtoi... Rantakalliot! Tuolla! Siellä olisi tien pää.... Skilla vilkaisi taakseen... "Olit oikeassa kulta, olen vieläkin... Belinda..." Tuuli kuljetti viimeisiä sanoja maailmalle... saatteenaan pian veden loiskahdus... Kuu katseli taivaalta... ********************************* Seuraavana aamuna Kharyndis heräsi oman hotellihuoneensa sängystä, aamunavajaisina mojova päänsärky. Hän kosketti kaulaansa ja tunsi siinä miekan aiheuttaman viillon... Se ei siis ollutkaan unta... Kharyndis nousi istumaan päätään pidellen... kohta laatta tulisi ekä sitä mikään estänyt... Nyt piti mennä... Syötyään aika epätoivoisesti edes jotain, hän otti takkinsa ja lähti ulos tuulettamaan viinan jälkiseurauksista kärsivää päätään. Linnut liversivät...se kuulosti surulliselta... Tuuli puhalsi ja kahisutti puiden latvoja... Tuuli yritti kertoa viestiään... Kharyndis suunnisti kohti rantaa... Se olikin juuri sopivasti autio, kuin häntä varten. Nyt hän saisi olla rauhassa ja kiljua lokkien kanssa kilpaa, jos nyt vain sattuisi suuttumaan jollekin. Lokit katselivat rantaan kävelevää miestä, moittiminen oli huomattavaa näitten älyttömien lentävien luontokappaleiden silmissä. Rannalla makasi jokin... ihan veden rajassa.... Vaaleanpunertavat hiukset kasvoille liimautuneena, muutama kasvi merenpohjasta... "BELINDA!?" Kharyndis huudahti. Hän juoksi niin nopeasti kuin pystyi maassa makaavan tytön luokse...hän kyykistyi tämän viereen... "Ei... et voi... ei..." Kharyndis valitti hiljaa...kuin tuuli olisi liittynyt valitus virteen... Luonto hiljeni... Se kunnoitti, se valitti... Maailma tuntui nyt ontolta....tyhjältä ja valottomalta paikalta... Kuumat kyyneleet valuivat poskille ja putosivat sitten pieninä pisaroina, naisen hiuksien peittämälle kasvoille... Kharyndis siirsi hiukset pois naisen kalpeilta kasvoilta... "Silmissä kuoleman toivo, huulilla äänetön rukous... Anna anteeksi rakas... BELINDAAAAA!!!!!" It's Over... |