|
Kirjoittaja: Tuli Jumala Ikärajoitus: PG-13 [slight shonen-ai] Ztihh käveli piiskaavassa sateessa jollain mitättömällä sivukujalla. Vesi ropisi ikkuna lautoihin, luoden hermoja raastavan melun. Ztihh’iä ei voinut asia kuitenkaan vähempää kiinnostaa, juuri sillä hetkellä hänen päässään soi vain yksi ajatus, mitä helvettiä hän siellä kujalla teki. Hän ei muistanut eilisestä mitään, mutta epäili olleensa jonkinlaisessa tappelussa. Hänen otsaansa koristi komea ruhje, vasen poski oli turvonnut ja oikean käden keskisormi oli murtunut. Jos oikeassa oltiin, hän ei tiennyt koskiko muistin menetys vain eilistä, hänellä ei ollut hajuakaan kellon ajasta, mutta taivas oli tumma, joten Ztihh päätteli että oli oltava myöhäinen ilta tai yö. Oli miten oli, hänen oli saatava tietää missä hän kuljeksi sekä mitä oli tapahtunut. Turvonnutta poskea särki, sen lisäksi Ztihh’llä oli kylmä, taivaalta tippuva sade oli kastellut hänet läpimäräksi. Vihreät hiukset roikkuivat naamalla vettä valuen, takki oli auki ja märkä paita liimautunut ihoa vasten seuraten tarkasti miehen vatsalihaksia. Ztihh’n jokaista niveltä särki, häntä huimasi ja väsytti, hän oli surkea näky ja tiesi sen, mutta ei vain jaksanut välittää. Keltaiset silmät eivät jaksaneet pysyä auki, vaikka Ztihh kuinka yritti. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, löi joku Ztihhiä selkään pesismailalla. Ztihh notkahti ja putosi polvilleen suoraan kylmään vesilätäkköön. Ennen kuin hän ehti tajuta että oli kaatunut, potkaisi joku häntä kylkeen, ja heti perään rintalastaa rokotettiin rautatangolla. Kaikki ilma karkasi Ztihh’n keuhkoista, hänellä ei ollut voimia eikä aikaa vasta seuraaviin iskuihin, joita tuli paljon. Ztihh ei enää pystynyt laskemaan iskuja, häntä sattui joka paikkaan. Pian hän huomasi makaavansa pää vasten kylmää kivikatua vain kädet suojanaan. Hän köhi ja yski omaa vertaan. Hän ei edes nähnyt hyökkääjiään, kuuli vain heidän pilkkaavan naurunsa. Miksi helvetissä!? Miksi? Muuta Ztihh ei pystynyt siinä tilassa ajattelemaan. Jotenkin Ztihh onnistui sopertamaan kysymyksen ilmoille. Ivallinen nauru muuttui voimakkaammaksi - Koska, sinä olet sinä. Räkätti toinen hyökkääjistä. Sen parempaa vastausta Ztihh ei saanut, eikä hän voinut kysyä uudestaan, tajuissaan pysyminen oli jo tarpeeksi haastava tehtävä. Kaikki pyöri hänen ympärillään. Yllättäen hyökkääjien iskut loppuivat ja nauru katkesi kuin veitsellä leikaten. Oliko hän kuollut, ei, kuolleena oleminen ei voi sattua näin helvetisti, Ztihh päätteli. Tappelun äänet jatkuivat, mutta Ztihh ei tällä kertaa ollut uhrina, ja se riitti. Ztihh vaipui ihanaan autuaan tiedottomaan tilaan. Ja kivikadulla olevat punaiset verilätäköt sekoittuivat veteen. "Hei helvetti Ztihh! Herää! Oot sä kunnos?" Joku herätti Ztihh’n, hän ei kuitenkaan tunnistanut pelastajaansa, koska näkökyky siinä missä muutkin aistit oli turta. Vaikka Ztihh yritti mumista jotain epätoivoista vastaukseksi, sai se hänet vain yskimään lisää verta. - Oke, älä sano mitään, mä vien sut muitten luo. Sanottuaan tämän (vielä) tuntematon pelastaja nosti Ztihh’n ruumin helposti ylös, ja Ztihh’n mielestä vielä perkeleen korkealle. Hän haistoi nahan ja tupakan tuoksun, joten Ztihh’n oli helppo arvata mitä oli käynyt hyökkääjille ja kuka oli hänen "pelastajansa". - Perkele Geryn! Mitä vittua sä teet? Sai Ztihh sanottua. - Miltä näyttää? Vien sut toisten luo, oot ollu hukas jo kolme päivää. Sitä paitsi oot siin kunnos et ite et varmana kävele. Joten turpa umpeen. Gerynin vastaus tuli puoliksi nauraen ja hänen naamallaan oli ärsyttävä yli pirteä teko virne. - Nääh. Sen enempää ei Ztihh sanonut vaan vaipui taas miltei tiedottomaan tilaan, ja tietämättään kietoi kätensä Gerynin kaulan ympäri. Geryn punastui, mutta antoi asian olla. Ztihh’n pää oli hänen olkapäällään painavana ja vertavaluvana. Miettimättä sen enempää Geryn kumartui nuolaisemaan suurimman osan verestä Ztihh’n otsalta. Ztihh inahti heikosti mutta pysyi tiedottomana Gerynin tekosista. Geryn nuoli vielä vähän Ztihh’n otsaa, poskia ja varovasti nuoli Ztihh’n veriset huulet. Mutta ei tehnyt sen enempää, vaan jatkoi matkaansa. Hetken päästä alkoi Ztihh heräillä, hänen kätensä oli yhä kiedottu Gerynin kaulalle, mutta hän ei jaksanut välittää siitä. Hän oli liian väsynyt välittääkseen mistään. Hän vain retkotti, puoliksi taju kankaalla Gerynin lämpöisessä sylissä.
|