Chaos X

Hahmot

Koirahahmoista



Yleistä

Koiraeläinsarjakuvat - tai eläinsarjakuvat, jotka yrittävät olla ei-koirasarjakuvia, mutta ovat oikeasti koirasarjakuvia esim. kissakuoreen kätkettyinä - ovat kenties suosituimpia (ainakin niitä piirtävien mielestä) suomenkielisistä nettisarjakuvista. Ja miksipä ei - kukapa ei pitäisi elikoista, ja on oikeasti mahdollista tehdä hyvää koirasarjakuvaa.
Valitettavasti koiraeläinsarjakuvia vaivaa krooninen sairaus, joka tappaa niitä todennäköisemmin kuin AIDS ihmisiä.
Tämän sairauden nimi on mielikuvituksettomuus.

Koska koiraeläinsarjakuviin on verrattain helppo samaistua ja niitä tuntuu olevan helppo piirtääkin, monet tekevät niitä. On silti hyvin ikävä huomata, että vain muutama tuhannesta erottuu edukseen. Miksi? Sen lisäksi, että juoni on peruskauraa, ovat hahmot jostain syystä saman tehtaan valmistamia... ilman poikkeuksia!


Päähenkilö on käytännössä katsoen aina urospuolinen, rodultaan määrittelemätön koira/susi/koirasusi tai akita/husky/"karhukoira". Hän on yleensä joko koiralaumansa ylhäisimmän tai alhaisimman (niin alhaisen, että alimman juoksupojan juoksupoika pitää heitä räkäliinoinaan!) parin jälkeläinen, joskus ei-toivottukin. Sarjakuva alkaa naurettavan usein hänen syntymästään. Hän kasvaa, ja kun hän on kasvanut hieman, pahisten lauma hyökkää ja tappaa hänen äitinsä hänen silmiensä edessä julmasti! Tämän seurauksena päähenkilö X vannoo kostoa, ja hänestä kasvaa rehti ja oikeudenmukainen nuori tyyliin Hopeanuoli. Jo Hopeanuolen luonne on kerrassaan kummallinen (tehän tiedätte, että jos koiraa hakkaa ilman näkyvää syytä puukepeillä, siitä kasvaa oikeasti vain luonnehäiriöinen ja raivohullu? Älkää siis kokeilko Gohei Takedan koulutusmenetelmiä kotona!), mutta mietipä, millainen sinusta kasvaisi, jos näkisi max. 10-vuotiaana, kuinka vanhempasi surmataan brutaalisti ja verisesti silmiesi edessä! On enemmän kuin todennäköistä, että saisit ainakin jonkinlaisia traumoja - että tarvitsisit vuosikaupalla terapiaa selvitäksesi tervejärkisenä. No, kun päähenkilön lauma/vanhemmat on surmattu, päähenkilö pakenee (ja saattaa ottaa sitä ennen yhteen itse Pääpahan kanssa aiheuttaen tälle arven/saaden tältä itse arven) paikalta, ja perustaa oman lauman, jonka teh GOAL on voittaa Pääpaha. Jostain syystä päähenkilö voittaa kenet tahansa taistelussa (vaikka olisikin kokematon pentu ja toinen osapuoli olisi koulutettu taistelukoira), ja kaikki hänen laumassaan pitävät hänestä ja hän on loistava johtaja joka ei tee virheitä. Koskaan.
Pääpahis on ihan spektrin toisesta päästä. Hän on älykäs, mutta tunteeton. Hänellä on lauma, johon kuuluu loputtomasti jäseniä, joita pääpahis itsekin teurastaa suuttuessaan / kun nämä päästävät päähyviksen/hyviksen kaverin/hyviksen pelastaman neitokaisen pakoon. Sarjakuvan "tyylistä" riippuen pääpahan laji saattaa vaihdella. Hän voi olla karhu/paha susi/paha geenimanipuloitu otus/paha demonisusi/paha lohikäärme. Punaiset tai muuten demoniset silmät ovat must, samoin naurettavan isot kulmahampaat. Terävät kynnet ja muut demoniset piirteet ovat aina iso plussa! Pääpahan motiivit ovat usein täysin typerät... "haluan tappaa koska nautin siitä!". Joopa joo.
Päähenkilön rakastettu on poikkeuksetta kaunein koiraeläin maan päällä. Päähenkilö rakastuukin häneen ensisilmäyksellä saaden sarjakuvaruutunsa taustaksi pinkkejä sydämiä. Päähenkilön rakas on suloinen, hän on hellä, hän on rakastava... ja lukijan mielestä sietämättömintä sitten Jamban soittoäänten! Päähenkilön rakkaalla nimittäin ei kovinkaan usein ole minkäänlaista luonnetta - hän vain on ja näyttää söpöltä. "Tarinakehyksiä" tällä tytöllä on kaksi: hän on joko hurja soturi jonka vain päähenkilö X onnistuu kesyttämään tai sitten vaihtoehtoisesti nätti mukamasurhea prinsessa, joka joutuu pulaan ja jota päähenkilö sitten pelastelee... pahimmassa tapauksessa kerta toisensa jälkeen. Päähenkilön rakkaalla Y on vain yksi osa tarinassa... ja se on tuoda mukaan koirapornoa rakkautta.
Päähenkilön kaverit lievennä päähenkilöä asteen verran. Tee hänestä jotenkuten siedettävä. Presto - olet saanut päähenkilön uskolliset kaverit! Päähenkilön kaverit ovat uskollisia ystäviä (joskin joskus päähenkilö luulee heitä vihollisiksi ja pieksää heidät ennen kuin he liittyvät päähenkilön jengiin), ja joskus heilläkin on omat rakkaansa. He osaavat taistella. Ensimmäiseen kaveriinsa päähenkilö törmää karatessaan pahiksilta ja syystä tai toisesta Kaveri ottaa hänet mukaansa ja avautuu tälle välittömästi tapaamisen jälkeen. Kuulostaapa aidota, eikö?
Pahiksen kenraalit ovat Päähenkilön kaverien pahoja vastineita. Yleensä heitä on yksi per Kaveri, niin että kaveritkin saavat hetkensä parrasvaloissa - tappaessaan kenraaleja! Kenraalit ovat lojaaleja pääpahalle vaikka tämän päätökset ja mielialaheilahtelut olisivat kuinka typeriä. Tarinasta riippuen hekin ovat yleensä superkoiraelikoita/geenimanipuloituja/demoneja.
Mysteerihahmo joko hahmo, josta ei tiedä, onko hän hyvis vai pahis (paljastuu myöhemmin yleensä TOSI VOIMAKKAAKSI hyvikseksi), tai sitten muuten vain salaisuuteen kiedottu hahmo... kenties ennustaja tai muu vastaava. Jos tarinassa on riipuksia tai ennustuksia, Mysteerihahmo kertoo niistä.


TL:DR? Toivottavasti ei! Reilusti yli puolet koirasarjakuvissa esiintyvistä hahmoista on noista muoteista alkunsa saanut! Jos haluat käyttää jotain yllämainituista hahmotyypeistä, tee se niin hyvin, että sitä voidaan pitää vain vahvuutena. Keksi jotain omaa, jotain oikeasti omaa... joskus nimittäin näkee sitä, että yritetään tehdä omaperäinen sarjakuva valitsemalla päähenkilöiksi esim. kissoja... jotka kuitenkin ovat samasta puusta veistettyjä kuin "koirasankaritkin".
Kliseitä käytetään, koska ne on huomattu toimiviksi, mutta henkilökohtaisesti en jaksa katsella, kun kaikki netin koirasarjakuvat tuntuvat olevan eri piirtäjien versioita samasta tarinasta.

Muut ongelmat

Sen lisäksi, että hahmojen luonteet ovat ongelmia, myös se, mitä hahmot tekevät tai... ovat, voi olla typerää ja epäomaperäistä. Tässä on muutamia pahimpia ja yleisimpiä ongelmia hahmoissa tai niitä ympäröivässä maailmassa.

  • Koirasarjakuvissa taistellaan lähes poikkeuksetta. Yleensä niin, että verta roiskuu. Yleensä niin, että verta roiskuu jatkuvasti. Kokeile joskus olla omaperäinen ja laittaa hahmot selvittämään ongelmiaan keskustelemalla, tai ainakin perustella tappelut jollain muulla kuin perinteisellä "tästä ette läpi pääse" "ai emme vai!!!!!" -dialogilla.
  • "Kielillä puhuminen" - englanninkieliset tai ääritapauksessa japaninkieliset huudahdukset ("Whatta?", "NANI?!") ja "lyhenteillä puhumiset" ("LOL") voisi jättää pois koirasarjakuvista, okei? Jos haluat käyttää englantia tai japania sarjakuvan kielenä, tee koko sarjakuva sillä kielellä... ei vain huudahdukset. Tai erikoishyökkäykset, voi luoja! Vielä yksikin "Deadly Wolf Claw" ja huudan.
  • Samaan syssyyn voidaan mainita "hienot" japaninkieliset tai englanninkieliset nimet. Milloin ihmiset tajuavat, että "Akai Cho" ei ole hyvä nimi päähenkilölle? Tai että kaikkien hahmojen ei tarvitse olla "Fangeja" tai "Claweja" tai ääritapauksessa vielä jotain "Ice Claweja" ...
  • Japani. 'nuff said. Oli se sitten Japani tapahtumapaikkana (hei onko kukaan teistä koskaan edes käynyt siellä?), Japanista tuleva päähenkilö, japanilainen sivuhahmo joka sanoo "nee'tä" ja "nani?a" joka väliin... Japani on oikeasti aika hirvittävä paikka, tiesittehän sen? Siellä on käytössä kuolemanrangaistus, japanilaiset harrastavat monien tahojen pyynnöistä huolimatta uhanalaisten valaiden metsästystä, Japani ei vieläkään myönnä Kiinaa vastaan tekemiään sotarikkomuksia, Japanissa on sangen kuuluisa järjestäytynyt rikollisuus ("Yakuza"), korkeat itsemurhatilastot...
  • Kun valitset sarjakuvalle tapahtumapaikkaa, älä a) valitse Japania, ellet tiedä Japanista oikeasti jotain, b) valitse yleensäkään paikkaa, mistä ja minkä maastoista et tiedä yhtään, yhtään mitään, c) valitse paikkaa, jonka tunnet mutta jota muokkaat omaksesi... tiedättehän, että Suomessa ei ole vuoristoja? Jos haluat vuoristoja, sijoita sarjakuvasi Andeille tai kokonaan johonkin uuteen "randomiulottuvuuteen"
  • Mahdottomat lajiristeymät antavat piirtäjästä / hahmosuunnittelijasta typerän kuvan, ellei niitä erikseen ole selitetty - esim. hyeena ja susi. Anteeksi mitä?!
  • Jos haluat antaa koirallesi aseita, mieti, miten niitä käytetään. Miekat ja sirpit ovat tietty ykkösvalinta koirille, ja koira voisi ehkä jotenkuten sellaista käyttääkin... Mutta esim. jousiaseita vain sen jälkeen, kun olet miettinyt, miten koira sellaista käyttäisi!
  • "Ginga Nagareboshi Dark Fang" eli sarjakuva, joka on Hopeanuolimainen, vaikkei liity Hopeanuoleen mitenkään (ts. Hopeanuoli-doujinshi). Sarjakuvassa seikkailee esimerkiksi Kogia, Igoja ja viholliset ovat karhuja, hahmot tekevät Zetsu tenrou battougaa ("Tetsu Zenrou Battoga", "Setsu tenroru Battoga"...) tai jotain vastaavaa "coolia hyökkäystä"...
  • Kun taisteleminen tuli puheeksi, haluan mainita sokeat hahmot... miten olisi kerrankin sokea hahmo, jolle sokeudesta on oikeasti haittaa, ja joka ei juoksentele liina silmillään ninjailemassa?
  • "Riki-arvet"... miten niitä oikeasti hommataan? Riki sai ne, koska taistelu Godzillan kokoisia karhuja vastaan... mikä on sinun hahmosi selitys? Miksi arvet sitä paitsi ovat aina kirkkaanpunaisia?!
  • Ihmishahmot - joka kerta koirasarjakuvassa ihmiset ovat lähes laittoman huonosti tehtyjä. He kiduttavat koiria, tappavat heitä pelkästä tappamisen riemusta, jne... ja ovat rumia ja tyhmiä. Ainakin humoristisia. Ai joo... Jos teet ihmisiä sarjakuvaasi, laita heidätkin sopimaan ympäristöön. Jos sijoitat tarinasi kaikesta varoittelusta huolimatta Japaniin, anna myös ihmisille japanilaiset piirteet ja nimet. Ei siis mitään Penttiä ja Kallea, capisce?!
  • Pentistä ja Kallesta tulikin mieleeni... tyhmät nimet ei-pidetyillä hahmoilla ja coolit nimet pidetyillä hahmoilla. Hahmo, josta piirtäjä ei pidä, on siis tylsästi joku "Bomb"... vastaavasti "cool" hyvishahmo on joku "Eternal Cold Night" tai jotain vastaavaa.
  • BAWWWWWW! ... eli jatkuvasti itkevät hahmot. Koko ajan itketään. Koko ajan. Kansikuvissa on itkua, galleriakuvissa on itkua, jokaisessa traagisessa kohtauksessa kaikilla on kyyneleet silmissään - ja näitä traagisia kohtauksia on paljon. Ihme, etteivät hahmot kuole dehydraatioon! Oppikaa tämä: sarjakuvasta tai sarjakuvassa olevasta kohtauksesta ei tule mitenkään tunteikasta, vaikka pistäisitkin hahmosi itkemään vesiputouksia. Ja jos haluat korostaa itkulla sitä, kuinka kamalaa ihmis-(tai koira-...)hengen menettäminen on, suo ajatusta myös tapetuille pahiksille. Kyllähän hyvis saa teurastaa "oikeuden puolesta" vaikka kenet, mutta auta armias jos pahis tekee jotain. Se on MURHA!
  • Ja sitten... omat suosikki-inhokkini: Teräspennut! Luoja kuinka vihaankaan näitä. Pentu, joka tappaa ensimmäisen kerran 3 päivän ikäisenä. Pentu, joka ownaa kaikki vastaantulijat. Pentu, joka on voittamaton. Pentu, joka päihittää vaikka lohikäärmeen yksin! Pentu, joka on fiksu ja filmaattinen ja voitokas ja -- Minulla on vain yksi sana teille: EI. Viekää ne pois! Pyydän! Ymmärrän, että Siddharta käveli vastasyntyneenä, mutta pitääkö koirien leikkiä aina Buddhaa?

    Let's make some kittens, tiger

    En muista lukeneeni ainoatakaan (pitkälle edennyttä - 3 sivun pituisista sarjakuvista on paha sanoa) koirasarjakuvaa, jossa päähenkilö ei löytäisi itselleen elämänsä rakkautta. No, mikäpä siinä, jos haluaa, että päähenkilö saa elää onnellisena elämänsä loppuun asti rakkaansa seurassa.
    Kunpa vain toteutus olisi tarpeeksi hyvä.
    Ymmärtäähän sen, ettei koira fysiologialla polvistuta antamaan sormusta rakkaalle, mutta on oikeasti mahdollista saada näkymään jonkinlaisia kipinöitä hahmojen välillä. Olen nähnyt sitä... olen oikeasti nähnyt! Mutta valitettavasti valtaosassa koirasarjakuvia tunteet ovat tasoa "mä rakastan sua" "mäkin sua", ja siinäpä sitten se. Eikä se rajoitu vain rakkaussuhteisiin! Myös ystävyyssuhteet tuntuvat syntymän sekunnin sadasosassa, ja vartin tuntemisen jälkeen päähenkilö on valmis kuolemaan uuden ystävänsä vuoksi, ja vuodattaa tälle kaikki kipeimmätkin salaisuutensa. Jokainenhan tietää, ettei niin käy.