Chaos X

Hahmot

Ihmishahmoista



Yleistä

Ihmissarjakuvat ovat - ilmeisesti tämän "mangabuumin" voimin - kuromassa kiinni rakoa niiden ja koirasarjakuvien välillä, ainakin noin suosion suhteen.
Tämä ei ole, valitettavasti, ongelmatonta.
Vaikka ihmisgenressä ei ole niin suurta syöpää kuin koirasarjakuvissa (hämmästyttävää, miten vuosi toisensa jälkeen koirasarjakuvat ovat aina sitä samaa kauraa!), mutta en silti olisi ylpeä ihmissarjakuvienkaan tasosta. Ehei - niissäkin on ongelmansa.


Henkilötyyppejä

... Lähinnä huonoja ja kliseisiä sellaisia...

Mary Sue
Aaah~ tämä on niin iso ongelma kaikessa, joten tästä tekstistä tulee varmaan pitkä.
Mikä on Mary Sue? Nykyään kaikki varmasti ovat kuulleet varoituksen, ettei pidä tehdä Mary Sue -hahmoa. Hyvä niin. Silti, silti siihen kompastutaan kerta toisensa jälkeen.
Mary Sue on ihQtäydellinen hahmo, yleensä naispuolinen. He ovat kauniita, sukua kuninkaallisille/muuten ylhäisille otuksille/maagisille otuksille kuten haltioille, laulavat nätisti ja saavat eläinten rakkauden. Ajattele Disney Prinsesseoja. Siirrä Disney prinsessat jonnekin muualle kuin omaan maailmaansa. Siinä sinulle aika hyvä iloinen!Sue. Sueja on myös muunlaisia - feministisiä Sueja, emo!Sueja, taistelija!Sueja... mitä ikinä keksitkään. Suessa ei ole oikeaa huonoa puolta ollenkaan, tai nämä huonot puolet ovat jotain todella triviaalia, kuten "ei voi olla pelastamatta kissanpentua puusta aina kun näkee sellaisen ja saattaa siksi joutua itsekin jumiin puuhu :)". Myös miespuolisia Mary Sueja on olemassa.
Mary Suen liikkeellepaneva voima on aina, aina, aina rakkaus. Koska Mary Suet ovat etenkin "fanintarinoiden" ongelma (ajattele tekeväsi oma hahmo Kingdom Hearts -maailmaan, jos et tiedä, mitä tarkoitan), yleensä luullaan, että jos ei tee fanitarinaa, ei voi tehdä Mary Suea.
Niin väärin. Mary Suet kukkivat kaikkialla. He haluavat päähenkilön rakkauden, tai jos ovat itse päähenkilöitä, he haluavat jonkun tärkeän ja hottiksen hahmon rakkauden. Mary Suen luoja rakastaa hahmoaan, ja siksi hahmo on kaiken keskipiste. Lukija vihaa Mary Suea eikä jaksa hänen takiaan lukea sarjakuvaasi loppuun.
Mutta! Nyt kerron jotain hirvittävää! Nimittäin... kaikki Mary Suet eivät ole pahoja! Älä silti ota tätä kehotuksena tehdä Mary Sue tai sääntönä, joka päästää sinun Suesi kuin koiran veräjästä... mutta siis, Mary Suet voivat olla oikein tehtynä oikein viihdyttäviä. Olen törmännyt muutamaan hauskaan - oikeasti hauskaan, ei vahinkohauskaan - Mary Sueen. Hyvinä esimerkkeinä voivat olla esimerkiksi HunterxHunterin Kurapica (kostaja!Sue - päämääränä kostaa klaaninsa kuolema, supertaistelija ja älykäs vaikka on vasta teini, outo silmien väri... kaikki Suen tunnuspiirteitä), Kiekkomaailma-tarinoiden Susan Sto-Helit (kettuuntunut!Sue... luultavasti tarkoituksella tehty Mary Sue), "Morsian" Kill Billistä (kostaja!Sue - ylimaallinen taistelija, helvetinmoinen päämäärä) jne. Älä silti yritä samaa. Viihdyttävän Suen luominen on taitolaji ja suurin osa Sueista on vain helvetin ärsyttäviä.
Miespuoliset Suet eivät ole niinkään sukua kuninkaallisille kuin naissuet, mutta miessuet saattavat olla sukua demoneille etc.

Rip off
Toinen suuri ongelma. Hahmo, joka pohjautuu aivan liian selvästi johonkin olemassa olevaan hahmoon. Pahimpana ongelmana ovat blondit pitkähiuksiset tytöt joilla on puhuva taikakissa ja jotka muuttuvat seifukuun pukeutuneeksi sankarittareksi... mutta ne nyt haistaa kilometrin päähän. Jättäkää myös "Neko Yashat" rauhaan, kiitos! Älä tee sellaista hahmoa.

MINÄMINÄMINÄ!!!
aka liian kehittynyt hahmo / huomion keskipiste. Tämä hahmo ei välttämättä ole Mary Sue, mutta vaikuttaa siltä. Hän on sarjakuvanpiirtäjän lempihahmo, ja siksi häntä ei vain voi jättää rauhaan - hän on mukana kaikissa kohtauksissa. Aina. Joka kerta. Hänet on mietitty paremmin kuin muut hahmot, häntä on perusteltu enemmän... hän on yksinkertaisesti kaikkein suunnitelluin hahmo. Pahimmassa tapauksessa muilla hahmoilla ei siis ole väliä, ja päähenkilö (joskus tämä hahmo saattaa myös olla tärkeä sivuhenkilö!), joka tursuaa esiin kaikkialta, saa kaiken huomion. Ylikehitetty hahmo saattaa olla suorastaan naurettava kaikissa detaljeissaan. Miltä kuulostaa hahmo, joka on siis uudelleensyntynyt vallasta syrjäytetty kuningaslohikäärmejumala joka syöksee sateenkaaren väristä tulta suuttuessaan koska lohikäärmeet osaavat syöstä tulta ja joka singottiin toiseen ulottuvuuteen kolmen maagisen kristallin avulla kostoksi siitä että hän söi maagisen taikaprinsessan kaurakeksit ja joka nyt on vaihtanut sukupuolta mutta muuttuu takaisin mieheksi aina täydenkuun aikaan koska sai mystisen kirouksen sirpalekivestä jonka sai lahjaksi velholta joka olikin oikeasti hänen isänsä johon hän törmäsi vaihtaessaan ulottuvuutta 15. kerran samalla kun pelasti avaruussisiliskoja? Sori vain, tuossa on jo liikaa tavaraa yhteen hahmoon, IMO. On kiva, jos pidät omasta hahmostasi, mutta... c'mon? Voisit tehdä muistakin hahmoista mielenkiintoisia. Yhden hahmon "täyteen änkeäminen" on etenkin aloittelijoiden ongelma (joskin myös kokeneemmat saattavat siihen kapsahtaa) joiden mielestä päähenkilössä pitää olla kaikkea.

":|"
Paperihahmot. Hahmoja ei ole mietitty ollenkaan, heillä ei ole luonnetta tai he edustava stereotypiaa pahimmillaan, eikä heihin voi tai edes halua samaistua. Hahmot eivät jää mieleen eivätkä ole kiinnostavia, vaan tylsiä ja samantekeviä. Kukaan ei sure, vaikka heidät kaikki tapettaisiin sarjakuvassa.

Pahis sanoo: "OLLAANX HEI KAVEREIT!!???"
OOC-hahmot ovat ongelma etenkin fanficeissä, mutta toimivat myös sarjakuvissa, jos sarjakuvassa on henkilöesittelyt. OOC-hahmo käyttäytyy toisin kuin henkilökuvauksessa lukee, ja syö näin uskottavuuden koko sarjakuvalta. Myös jatkuvasti ja epäloogisesti "vaihtuva" luonne voidaan kertoa tässä - kaikkihan käyttäytyvät eri tavalla eri ihmisten seurassa, mutta joskus se menee liioitelluksi sarjakuvissa.

Nani?!
Japanilainen vaihto-oppilas tai muu vastaava, joka on niin ällösöpöä, että sattuu. Hahmo sanoo "ne" joka_vitun_ikisen lauseen perään, on karaten maailmanmestari (lolwut?), ja hänellä on kolme kertaa isommat silmät kuin muilla hahmoilla. EH?! Okei, liioittelin vähän, tahdon vain huomauttaa japanilaisista/aasialaisista hahmoista, jotka eivät näytä aasialaisilta / käyttäytyvät stereotyyppisesti. Fakta: jokainen japsi ei osaa karatea.

Nuoruus on elämän parasta aikaa!
Viittaan tällä nyt siihen, että kaikkien hahmojen pitää olla teinejä. Ok, tämä toimii, jos ympäristö on oikea, mutta... olen kyllästynyt siihen, että 13-vuotiaat ovat elämänkokemukseltaan kahdeksankymppisiin verrattavia ja he ovat toimineet 5-vuotiaista asti tappajina. 13-vuotias tappaja käy vain, jos hän on aivan aloittelija tai kasvatettu hirviöksi. Piste. Myös esim. 16-vuotiaat opettajat, 8-vuotiaat lääkärit ja sellaiset pitäisi tappaa. Lapsinerous on mahdollista, ja tällaisen hahmon voi saada toimivaksi, mutta kun joka ikisessä sarjakuvassa pitää olla sellainen yliälykäs pentu, luulisi, että ihmiset jo tajuaisivat, ettei se toimi. Useimmissa tapauksissa liian nuori yksilö ei edes ole mitenkään "nero"... hän vain on "ihkis ja päässyt nuorena sotilaaksi xD". Tällainen hahmo on niin helppo saada epäonnistumaan totaalisesti, että kannattaa varoa sellaisen tekemistä, vaikka onkin mahdollista tehdä tällaisesta hahmosta hyvä.

Ja kesäloman jälkeen hän... OLI SEKSIKÄS!
Jos teet fanisarjakuvaa esim. Harry Potterista, Gingasta, Final Fantasysta tai... no, mistä vain, pidä hahmot ennallaan! HUUTOMERKKI! Koska sarjakuvasi on fanisarjakuvaa, tietenkin pienet muutokset hahmoissa, näiden suhteissa etc. ovat välttämättömiä, etenkin jos teet parituksia, mutta varo muuttamasta hahmoa liiaksi! Älä lisää hahmon uskottavuutta tekemällä esim. Hermionesta vampyyria, Rikistä androidia, Yuffiesta yliangstia tai mitään muutakaan ellet 1) tee alternative universea, jossa kaikki on ihan päälaellaan, ja jossa myös muut hahmot ovat kokeneet vastaavia muutoksia!, 2) tee tarkkaan mietittyä parodiaa, tai 3) tee muutoksesta niin hienovaraista, että se ei hyppää silmille, esim. vampyyri!Vincent Valentine on paljon hienovaraisempi muutos kuin vampyyri!Aeris. On liian monta fanisarjakuvaa ja fanficciä, joissa hahmot ovat aivan liian erilaisia kuin alkuperäisteoksessa. Jos haluat tehdä sarjakuvaa vaikkapa useaan otteeseen mainituista vampyyreista, kannattaa sitten mieluummin keksiä omat hahmot ja oma tarina kuin muuttaa hyvin epävampyyrin sarjan hahmot vampyyreiksi.


Varo typeryyksiä hahmosuunnittelussa! Tietenkin, kuinka realistisen hahmon teet, riippuu tarinasta ja sen maailmasta ja hahmon lajista jne. mutta... rajansa kaikella! Ensiksi, jos haluat hahmollesi sairauden tai jonkun olemassa olevan "erityisominaisuuden", ota niistä selvää. Olen nähnyt valkoihoisia mutta luonnostaan tummahiuksisia täysalbiinoja. Olen nähnyt, että hahmon punaiset silmät selitetään sillä, että toinen vanhemmista oli albiino. Olen nähnyt, että vihreitä hiuksia selitetään sillä, että äiti söi raskausaikana limettejä. Itketti.
Jos hahmollasi muuten on arpia, selitä ne. Fiksusti. Myös muut yksityiskohdat hahmossa pitää ainakin miettiä, vaikket niitä kirjoittaisikaan hahmon esittelyyn. Kun hahmo on tarkasti ja fiksusti mietitty, tämä on myös helpompi laittaa toimimaan sarjakuvassa. Äläkä selitä ihan kaikkea "taikuudella", se on typerää ja epäomaperäistä. Tietenkin on asioita, joita ei vain voi selittää - esimerkiksi lohikäärmeet... oletteko koskaan miettineet, että sellainen tarvitsisi Australian kokoiset siivet lentääkseen oikeasti? Kokeile siis löytää hyvä tasapaino realismin ja fantasian välillä.

Naishahmojen ongelmat

Olen huomannut, että toimivaa naishahmoa on vaikeampi tehdä kuin toimivaa mieshahmoa. Mikä siinä on? Onko naisilla oikeasti vain yksi luonnemahdollisuus, jota jok'ikinen sarjakuvapiirtäjä käyttää? Siltä vaikuttaa. Tässä muutamia naishahmojen ongelmia:

  • "BAKA!" eli kiljuvat naishahmot, jotka saavat pahoinpidellä ja haukkua sarjan mieshenkilöitä "huumorin" tai "rangaistuksen" varjolla. Kun nainen lyö miestä ja kiljuu kuinka tyhmä tämä on, mies pahoittelee sydämestään ja rukoilee naista antamaan anteeksi. Siis mitä? Jos minulla olisi kaveri, joka hakkaisi minua aina, kun teen vähänkin jotain, mistä hän ei pidä, ei hän olisi kaverini kovinkaan kauaa.
  • "Ihastuttavat", "äidilliset" hahmot. Näitäkin hahmoja viljellään ihan liikaa. Tällä tarkoitan sitä, että naishahmo, luultavasti porukan ainoa nainen, saa pompottaa jengin mieshahmoja mielensä mukaan, ja miehet toteuttavat tämän joka pyynnön mieluusti. Jos he mukisevat vastaan, nainen joko hakkaa heidät tai syyllistää heitä... ja saa kaiken anteeksi. Jos haluat hahmostasi mukavan ja rakastettavan, älä tee hänestä tällaista! Äidillinen ei ole sama kuin raivohullu päällepäsmäri!
  • Ei-äidilliset äidit. Jos käy jotenkin niin erikoisesti, ettei päähenkilön äiti kuolekaan sarjan alussa tai jotain sellaista, olisiko mitenkään mahdollista antaa hänen äidilleenkin luonnetta? Yleensä hahmojen äidit ovat jatkuvasti hymyileviä naisihmisiä, jotka laukovat viisauksia kuten "olen aina ylpeä sinusta", "elä onnellisena, lapseni", "olet tullut isääsi" ja niin poispäin. Hän on aina ylpeä penskastaan eikä pistä mitään tämän tekemää pahakseen. Kyllähän äidit yleensä ovat... no, äitejä, mutta heilläkin pitäisi olla luonnetta.
  • "Ei ne miehet mitään osaa!" eli yltiöfeminatsiset hahmot. Kaiken, mitä mies sanoo, voi tulkita seksistiseksi, miehet ovat idiootteja etc etc. Hahmo on aina ja jok'ikisessä asiassa parempi kuin miespuolinen vastineensa. Ihan jees, jos haluat näyttää, että naisista on johonkin, mutta... pidemmän päälle se on ärsyttävää. Myös "olen-väärällä-aikakaudella" -hahmot kuuluvat tähän kategoriaan, esimerkiksi 1800-luvun naispapit, naispoliisit ja sen sellaiset.
  • "Tee hee hee olen niin ihQ", eli pseudo-Suet. He hymyilevät jatkuvasti silmät ummessa ("n_n"), posettavat ja ovat "sugar 'n' spice and everything nice". Vaikka he eivät olisi erityisen älykkäitä, kaikki rakastavat heitä ja haluavat suojella heitä. Yleensä vaikuttavat ensin vahvoilta, mutta auta armias kun tulee tositilanne. Hahmo itkee jokaisen kuolleen puolesta ja on marttyyrina koko ajan, hidastaen muita. "EIIII EN HALUNNUT TÄTÄ!", (Pahikselle suunnattu:) "OLE KILTTI JA LOPETA!", "EIIIIIIII!!! (päähenkilön nimi tähän)!!!" ja muut vastaavat huudahdukset kuuluvat tämän tytön perusvarustukseen. Hahmo on hyödytön, itse asiassa jopa vaivaksi, mutta kukaan ei vihaa häntä. Tällainen hahmo? DO NOT WANT!
  • "Xtreme Make-over". Tätä näkee pidempien sarjakuvien kanssa. Päähenkilö on naispuoleinen, ja piirtäjä kyllästyy hänen ulkonäköönsä kahden luvun tai 10 sivun välein, ja koska ei halua aloittaa sarjakuvaa uudestaan, hahmo käy stailaamassa itsensä jatkuvasti. Tyhmää, hämmentävää ja noloa. Älä tee sitä.

    Ihmissuhteet

    Sankari tuskin liikkuu yksin maailmassaan - hänellä on aina kaverijengi ympärillään. Kuten koirasarjakuvissa, myös ihmissarjakuvissa on mahdollista langeta typeriin klseisiin ihmissuhteissa. Ongelmat voivat olla samat kuin koirasarjakuvilla (epäaidot tunteet, liian nopeasti syntyvät ihmissuhteet etc.), mutta ihmissarjakuvissa on muutamia omiakin ongelmia.

  • "Vitsi mä sitten vihaan sitä Kazua!" Tuntuuko tutulta? Pitäisi. Varmaan ainakin puolet "pääpareista" vihaa toisiaan suhteensa aluksi. Pojasta tyttö on ärsyttävä itkupilli ja tytöstä poika aivokuollut macho. Niin se aina menee. Jos päähenkilöt nälvivät toisiaan ja "vihaavat toisiaan" heistä tulee lähes sadan prosentin todennäköisyydellä pari. He joutuvat yhdessä vastoinkäymisiin ja huomaavat että tykkäävät oikeasti toisistaan. Ai kuinka söpöä! ... Ja mielikuvituksetonta. Tässä rakkaustyypissä päähenkilöiden ystävät ovat pääosassa, ja tietävät päähenkilön tunteista ennen kuin päähenkilö itse oivaltaa niitä. Myös "he tappelevat kuin naimissa oleva pari" -fraasia käytetään liikaa.
  • "Mutta he ovat molemmat niin ihania..." eli huonot kolmiodraamat. Kolmiodraamat voivat olla hauskoja, jos ne tehdään oikein, mutta jos ne tehdään väärin... KILL IT WITH FIRE. On valitettavan surullista, että potentiaalisesti kiinnostavista kolmiodraamoista viedään kaikki yty näyttämällä jo varhain, kumman kanssa päähenkilö menee yhteen, esim. näyttämällä toisen hahmon petturuus ensimmäisten kymmenen sivun aikana.
  • "Olen rakastanut häntä lapsesta saakka" HOLY SHI-- tuo on jo pelottavaa. Päätit sitten jo kahdeksanvuotiaana, että hän on elämäsi rakkaus?! Tuollainen rakkaus voi toimia, jos se oikeasti esitetään obsessiivisena tai naiivina rakkautena, tai toteutetaan muuten taidokkaasti, mutta jos se on oikeasti hellää ja täydellistä rakkautta... ehh. Tälläinen rakkaus on suloista onnistuessaan kunnolla, mutta väärin tehtynä se on äärimmäisen noloa - anna tällaisen rakkauden kypsyä oikein.
  • "Sob... sob... ja sitten ... isäni pahoinpitelee minua!" aka liian nopeat avautumiset. Mainitsin näistä jo koirasarjakuvahahmoissa, mainitsen niistä uudestaan. En voi olla painottamatta siitä, kuinka typerää tällainen on! Jos ihmisellä on oikeita traumoja, hän ei välttämättä ikinä kerro niitä eteenpäin, ei kerro niistä pitkäaikaisille ystävilleen, eikä ainakaan tuttavuudelle, jonka tapasi vartti sitten!

    Jotta ihmissuhde, etenkin romantiikka, toimisi, siihen pitää saada oikea jännite. Liian usein näkee sitä, että tunteet eivät tunnu aidoilta - kipinät eivät sinkoile, kemiaa ei ole. Hahmot sanovat ":|" -ilmeen kera rakastavansa toisiaan ja lukijan odotetaan itkevän silmänsä päästään herkän kohtauksen tullessa. Myös liian nopea suhteiden kehittäminen ottaa päähän - kolmen ruudun aikana ei synny elämää suurempaa rakkautta. Parikin lukua olisi hyvä siihen verrattuna--! Ystävyyssuhteetkin tuntuvat usein syntyvän "moi mikä sun nimi on XD" -tavalla. Ja oletteko koskaan kuulleet yksipuolisista rakkaussuhteista, yhdenyönjutuista, on/off -suhteista, järjestetyistä avioliitoista, syrjähypyistä (joka tietysti romantiikan ollessa aiheena tapahtuvat vain, mikäli puoliso on täysi asshole, ja jotka päättyvät siihen, että pettänyt ottaa eron tästä paskiaisesta ja menee naimisiin uuden miehensä/naisensa kanssa), huonoista avioliitoista...? "Rakkautta" on myös monenlaista. Myös se, ettei pidä jostakusta saattaa ilmetä sekin monilla tavoilla - inhokilleen voi tarjota pelkkää olkapäätä, hänet voi jättää täysin huomiotta, häntä voi mustamaalata hänen selkänsä takana tai sitten häntä voi aktiivisesti inhota. Etenkin ihmisille on hyvin epätodennäköistä, että käy jokaisen, josta ei pidä vähääkään, kimppuun fyysisesti.